Ranuan opiston päärakennuksen kattoremontti on alkanut

Opiston päärakennuksen kattoremontti on käynnistynyt. Vanha kuituaaltosementtikate puretaan ja tilalle asennetaan uusi huopakate. Vanha katemateriaali oli jo käyttöikänsä päässä, ja katon uusiminen on tärkeä toimenpide rakennuksen kunnon ja turvallisuuden kannalta.

Purkutöissä noudatetaan erityistä huolellisuutta, sillä vanha katemateriaali sisältää asbestia. Asbestia sisältävän materiaalin purku ja käsittely ovat luvanvaraista työtä, ja materiaalit käsitellään asianmukaisesti vaarallisena jätteenä. Työ toteutetaan voimassa olevien turvallisuusmääräysten mukaisesti.

Uusi katto on opistolle merkittävä ja iloinen asia. Remontti parantaa kiinteistön turvallisuutta ja vähentää kosteusvaurioihin liittyviä riskejä pitkälle tulevaisuuteen.

Julkisena hankintayksikkönä opisto kilpailutti urakan siten, kuin laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeusopimuksista edellyttää. Johtokunta valitsi urakoitsijaksi Rakennusliike Korteniemi Oy:n. Hankintapäätöksestä on tehty valitus markkinaoikeuteen. Kyseessä on julkisiin hankintoihin kuuluva normaali oikeussuojamenettely, eikä valitus vaikuta urakan käynnistymiseen tai aikatauluun. Markkinaoikeus käsittelee asian omassa aikataulussaan, ja opisto tiedottaa ratkaisusta sen valmistuttua.

Kattoremontin kustannukset pysyvät hankkeelle varatun budjetin rajoissa. Investointiin on varauduttu varainhankinnalla sekä pankkilainalla.

Opisto kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat tukeneet hanketta esimerkiksi arpoja ostamalla tai myymällä. Taustayhteisön tuki on ollut merkittävässä roolissa tämän tärkeän korjaushankkeen toteutumisessa.