Opistoseurat

Opistoseurat on jokavuotinen, kaikille avoin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen seuratapahtuma. Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliike. Opistoseurat on järjestetty Ranuan kristillisellä kansanopistolla jo yli 30 vuoden ajan.

Opistoseuroja vietetään Ranuan opiston alueella heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena. Paikalla on viime vuosina ollut reilut 20 000 seuravierasta. Suuri osa seuravieraista majoittuu seura-alueella.

Suviseuroissa keskeisellä sijalla ovat Raamattuun perustuvat seurapuheet, yhdessä laulaminen sekä kohtaamiset. Haluamme välittää turvallista sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja kutsua uskomaan. 

Seurapuheiden lisäksi isossa seurateltassa järjestetään lauantaina ehtoollismessu ja nuorille suunnattu puheenvuoro sekä sunnuntaina Jumalanpalvelus ja pyhäkoulu.  Sunnuntaina järjestetään sanajumalanpalvelus myös Ranuan kirkossa. 

Kaikki ovat tervetulleita opistoseuroihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.