Helatorstaina 18.5. päätimme opistovuoden kauniiseen kevätjuhlaan. Opistoneuvoston puheenjohtaja Aaron Simuna pohti juhlapuheessaan opistovuoden merkitystä kasvuvuotena. Tärkeitä ovat olleet muun muassa keskustelut uskonasioista tähtitaivaan alla ja yhdessäolon hetket ilman puhelimia.
“Oma arvopohja on kirkastunut. Ennen opistoa osa aika tärkeistäkin arvoista oli ajoittain häilyviä, ja se on näkyny pienissä elämän valinnoissa. Nyt muun muassa hengellinen musiikki on myös tullut isommaksi osaksi elämää, ja sanoihin kiinnittää eri tavalla huomiota kuin ennen. Saa olla kiitollinen myös täältä saaduista matkaystävistä”, Simuna pohti.
“Ollaan saatu oppia itestämme uusia puolia, kasvaa omina itsenämme ja saatu hyvät eväät jatkaa eteenpäin, kohdata tulevaisuuden vastoinkäymiset ja selvitä niistä.”
Juhlassa rehtorin puheenvuoron piti Harri isopahkala, vanhemman puheenvuoron Tiina-Liisa Lohi ja loppuhartauden Lauri Kinnunen. Lisäksi 136 opistolaisen joukko esitti opistolaulun “Lyhdynkantajat”. Laulun lomassa esitettiin opistolaisten kirjoittamia runoja, muun muassa Jenni Lohen runo “Järvilohtukotini”, joka kiteytti monen opistolaisen lähtötunnelmat:
Satapäinen joukko seisoo rantatörmällä.
Tuoksuu alkusyksyn ääniä ja usvaa, usvaa järven yllä.
Järvessä on lohtua.
Siellä on jotain minusta.
Kotipaikkani järvi on erilainen järvi.
Vesi on ystäväni, järvi on ystäväni.
Eikö siis tämäkin paikka?
Tässä järvessä mahtuu soutamaan satapäinen joukko.
Veneessä on paikka jokaiselle.
Yhdellä penkillä kaksi tai kolme soutajaa.
Sopu antaa sijaa.
Soudamme valovuoden matkan.
Sitten hajaannumme.
Ehkä uudet veneemme vielä joskus kohtaavat,
erilaisissa järvissä.
Ehkä vielä löydämme samoille vesille,
toisille lohduttaville järville.
Mutta sen tiedämme, että järvien lohduttava vesi,
se ei lopu.
Runo: Jenni Lohi
Kuvat: Eero Österberg
