Opisto on houkutteleva hakukohde

Ranuan opistoon haki 21.3. päättyneessä yhteishaussa yhteensä 398 oppivelvollista, joista 224 haki ensisijaisesti Ranuan opistoon. Ensisijaisia hakijoita oli 50 enemmän kuin edellisessä yhteishaussa. Paikkoja opistossa on kaikkiaan 136, joista noin 120 oppivelvollisille.

Eniten hakijoita oli tänä lukuvuonna aloittaneelle liikunta- ja hyvinvointipolulle sekä  edellislukuvuonna aloittaneelle luonto- ja erätaitojen polulle. Myös Jämsän ja Reisjärven opistoihin on ollut runsaasti hakijoita.

On hieno asia, että hakijoita riittää. Niin opistot pysyvät elinvoimaisina. Suuri haaste ja huoli on, ettei kaikkia halukkaita voida ottaa sisään. Ranuan opisto lisäsi meneillään olevaksi lukuvuodeksi paikkamääräänsä 16 paikalla. Aiemmin paikkamäärä oli 120. Nyt opisto toimii maksimikapasiteetilla, eikä paikkoja ole mahdollista lisätä nykyisten majoitustilojen ja henkilökuntaresurssien puitteissa. 

Tätä huolta ajatellen meneillään on Huomisen opisto -niminen hanke, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka kristillisyydessämme vastataan opistotyyppiseen kysyntään ja taataan sentyyppinen kokemus mahdollisimman monelle opistoikäiselle nuorelle.