Talvipäivillä keskustelua kipeistäkin asioista

Ranuan opiston talvipäivät 5.-6.2.2022 kokosi tärkeiden asioiden äärelle yli 10 000 ihmistä. Opistoväki osallistui talvipäiville paikan päällä, muut striimin kautta.

Lauantai-illan alustuksen pitänyt Ilpo Sippola totesi, että uskovaisten yhteys on aina ollut olennainen osa kristityn elämää. Vaikka emme ole pandemiavuosien aikana päässeet totuttuun tapaan yhdelle koolle, olemme saaneet kokea hengen yhteyttä.

Puheet ja keskustelu käsittelivät eri näkökulmista  efesolaiskirjeen jaetta “Te olette Jumalan perhe (Ef. 2:19). Puhuttiin mm. joukkoon kuulumisen kokemuksen tärkeydestä, kiusaamisesta, toisen huomaamisesta, erilaisista perheistä ja raamatullisesta perhekäsityksestä. Uskovaisilla voi olla ajallisissa asioissa eri mielipiteitä, mutta usko ja oppi on sama. Jumalan perheessä kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikilla on lahjansa ja tehtävänsä.

Lue Päivämiehen uutinen lauantai-illan alustuksesta ja paneelikeskustelusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA