Opiston väki teki eräretken Simojärvi-Soppanan retkeilyalueelle 14.–15.9. 

Satoi räntää, kun nousimme Soppanaan vieviin busseihin eräretkiaamuna. Kauniisti laulavan opistojoukon matkaa hidastivat kapealle hiekkatielle kaatuneet puut. Niistä selvittiin hyvien kuskien ja heidän moottorisahojensa ansiosta.

Koleassa säässä vaeltaessamme soisen ja kallioisen metsän hiljaisuuden rikkoivat vaimeat keskustelut tai kovaääniset elefanttimarssit, kun 122 opistolaista marssi näin. Välietapilla Tuppilammella kaivoimme eväämme esille. Kaikkialta kuului naurua, yläpuoleltakin, koska osa opistolaisista oli jäänyt jyrkän kallion päälle. Laavulla olevat  lauloivat erähenkisiä lauluja. Yhteishenkeä löytyi: tavaroita ja eväitä jaettiin sen mukaan, mitä toinen oli unohtanut. 

Jatkoimme matkaa, osa rennosti, osa melkein juosten, kunnes pääsimme leiripaikkaamme Korvajokisuulle. Rennossa tunnelmassa pelattiin pallopelejä, ja saimme sienitarjoiluakin. Puolijoukkueteltat pystytettiin nopeasti osaavien opastuksella, ja jos joku ei osannutkaan, muut riensivät hätiin. Illan tullen rosvot juoksivat poliiseja pakoon minkä jaloistaan pääsivät. Pimeän piilosessa ja murhaajassa oveluus ja harkittu toiminta olivat kaiken a ja o. Nuotion ympärillä ihmiset juttelivat ja nauroivat. Tunnelma nousi korkeammalle kuin nuotioiden savu.

Lopulta hiljennyimme väsyneinä kuuntelemaan iltahartautta ja laulamaan. Tuli turvallinen olo, kun sai kuulla Jumalan luomistyöstä ja siitä, että jokainen ihminen on Jumalan itsensä luoma. Hän ei ole tehnyt virheitä, vaan kaikki ihmiset ovat aivan ainutlaatuisia ja arvokkaita sellaisina kuin ovat. 

Iltahartauden jälkeen käperryimme makuupusseihimme puolijoukkuetelttoihin. Kamiinan hehkuessa oranssia ja punaista vain kipinämikko valvoi ja vahti tulta kylmässä yössä. Vuorotellen herätettiin seuraava ottamaan oma vuoronsa, jotta tuli lämmittäisi nukkujia aamuun asti. 

Keskiviikkoaamuna kömmimme teltoistamme aamupalalle pohdiskellen oliko yöllä järvellä ollut joutsenia tai että nukuttiinko siinä ja siinä teltassa hyvin. Päivän mittaan muun muassa tunnistimme rastitehtävillä lintuja, ammuimme jousipyssyillä vanerisutta ja määritimme puun ikää ja pituutta. 

Hiukan ennen lähtöä alkoi solujenvälinen köydenveto. Huuto ja hurraus oli niin kovaa, että köydenvetäjillä ja kannustajilla kävi tuuri kun kuulo säilyi. Se vain oli harmi, että ei ehditty saada voittajia selville, kun bussien tulo katkaisi kisat. Takaisinpaluun aika oli koittanut. Toisessa bussissa olivat melkein kaikki, toisen miehitys taas oli vajaa ja tunnelma rauhallinen ja tunnelmallinen. Bussin takaosasta kuului vaimeaa laulua. 

Tämä eräretki vahvisti opiston yhteishenkeä suurissa määrin. Kannustimme toisiamme. Opistoporukka tiivistyi entisestään pelien, leikkien ja tehtävien avulla. Saimme tutustua uusiin ihmisiin, keskustella syvällisiä ja kuunnella rauhassa muiden puhetta, naurua ja laulua. Saamme olla kiitollisia, että Taivaan Isä varjeli reissumme, vaikka lähdimme liikkeelle kurjassa säässä.

Teksti: viestintäpolun opiskelijat Anni Höyhtyä ja Vuokko Nikula 

Kuvat: Vesa Jurmu ja Onni Rautakoski